13. helmikuuta 2014

Ensimmäiset ystävänpäiväkynnet

Mainitsinkin viime postauksen yhteydessä, että siniset ja tummat värit rupesi kyllästyttämään kynsillä ja oli pakko saada pitkästä aikaa kynsille jotain pinkkiä / vaaleanpunaista. Ajattelin samalla toteuttaa ensimmäiset ystävänpäiväkynnet. Saa nähdä kerkeenkö tehdä vielä toiset, jos en niin jääköön nämä sitten tämän vuoden ystiskynsiksi. :)

Huomennahan on ystävänpäivä, jos joku ei sitä vielä tiedä, siitä kun nyt melkein joka blogissa on ollut puhetta. Itse en aio tehdä huomenna mitään erikoista, muuta kuin käydä yläkerrassa rakkaan ystäväni luona kahvilla <3 Lauantaiksi pitäisi ehkä leipoa jotain, koska meillä on hääpäivä. :)

Tässä linkki viime vuoden kynsiin, jolloin aloitin samalla 31 päivän haasteen. Olen siis tehnyt sitä jo vuoden ajan, enkä ole vieläkään valmis. En ole halunnut toteuttaa sitä mitenkään kiireellä.


Tällaiset sain sitten aikaan. Kynsillä aivan älyttömän ihana, upea China Glaze : Wish On A Starfish, joka on vaaleanpunainen tekstuuri, jonka seassa on toodella paljon kultaista shimmeriä. Tämä oli ensimmäinen lakka, jonka hankin Chinan uudesta Sea Goddess -kokoelmasta. Mun piti hankkia vaan tämä yksi, koska olin kuullut näiden olevan huonolaatuisia. Kumminkin kun näitä rupesi ilmestymään blogeihin päätin hankkia kaksi lisää ( Tail me something & Seahorsin' Around ) Vielä haluaisin hankkia tästä kokoelmasta yhden ( Shell We Dancen ). Mun mielestä nämä ei kyllä ollut mitenkään huonolaatuisia? Jos jotain miinusta pitää antaa, niin nämä ei vielä 2 kerroksella peittänyt mun kynsiä, vaan täytyi laittaa 3 kerrosta. Ison plussan haluan antaa siitä, että nämä on oikeasti kunnon tekstuuripintaisia. Oon tässä muutaman päivän vaan silitellyt tuota röpelöistä pintaa.


Katsokaa tuota kimallusta? Tämä lakka on kyllä niin upea, että nousee ehdottomasti 10 lempilakan joukkoon. Jos vähäänkään tykkäät vaaleanpunaisesta ja kultaisesta, niin suosittelen ehdottomasti hankkimaan tämän helmen. <3


Nimettömän lakkasin Essien : Blancilla, jota oonkin jo useaan otteeseen hehkuttanut. Itsehän en ole vielä saanut itselleni hommattua Ginan valkoista, joten tällä mennään ainakin siihen asti. Mulla ei kyllä ole tämän kanssa ollut mitään ongelmia, joten en edes tiedä tarvitsenko nyt sitä ginan valkoista? :o
Ja jotta näistä tuli ystävänpäiväkynnet, niin leimasin Konadin vaaleanpunaisella Moyou Princess - 14 laatasta tuon koko kynnen sydänleiman. :)

Nää kynnet on niin mun mieleen, että en millään haluaisi poistaa näitä.. :)

Käytetyt

Kuinka moni on jo hankkinut oman Wish On A Starfish lakan?


50 kommenttia:

  1. oooh :33 en ole hankkinut Chinan uusia hiekkoja enkä varmaan hankikkaan, vaikka tuo pinkki on iiiihana ja samoin se yksi turkoosi.. tekstuuri on vaan niin hrrrr että en voi käyttää niitä ilman päällyslakkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai suhun ei iske nämä tekstuuripintaiset lakat? :D Mä oon vissiin kerran vaan laittanut tekstuurin päälle päällyslakan, mutta musta se pilaa sen.. :D Olisi kyllä ihana, jos tälläisen samanlainen lakka tulisi ihan ilman hiekkaa :3

      Poista
  2. Täydelliset ystiskynnet :)♥
    Ite en varmaan aio hankkia tätä, mutta se turkoosi seahorsin' around olisi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon Heidi <3
      Se on kyllä todella ihana! Suosittelen hankkimaan edes yhden näistä lakoista! :p

      Poista
  3. Söpöt ja kiitos kirjeestä =)
    Toivottavasti minun on tullut myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eekku :) <3
      Sinun kirjeesi tuli myös eilen ja olin juuri tulossa vielä kiittämään siitä blogiisi :)

      Poista
  4. Oiii, mä haluan ton lakan myös! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit kynnet! :) Wish on a Starfish on kyllä vallan ihastuttavan näköinen tuttavuus. Ihana lakka. Tämä on mulla ostoslistalla vielä, mutta pakko se on saada omaankin kokoelmaan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Suosittelen hankkimaan tuon mahdollisimman pian, koska se on vaan niin hitsin upea :) Onko ostoslistalla muita lakkoja tästä kokoelmasta? :)

      Poista
  6. En oo ehtinyt hankkia, mutta hankintalistalla on! <3 Ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tämä on kyllä myös niin sun värinen lakka!

      Poista
  7. <3_________<3 eikä! Onko ees hiukan nätti tuo Wish on a starfish! MÄ TARVITSEN TON MUN ELÄMÄÄN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 KYLLÄ ON! Sä todellakin tarvitset tuon! Ja ehkä muutaman muunkin siitä kokoelmasta? ;)

      Poista
  8. Nää on kivat kynnet <3

    Miun osalta 31 päivän kynsihaaste tökkäs siihe "inspiroidu kappaleesta" -kohtaan.. viimesin 31 päivän kynsihaastepostaus on viime vuoden toukokuulta, haha. :D Iha hävettää ku ei oo saanu sitä loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Hahha :D Sun täytyy aloittaa se alusta, tai sitten joku muu haaste? Mä en kanssa ollut ollenkaan varma saanko tätä ikinä loppuun, mutta nyt ainakin näyttää hyvältä! :D

      Poista
  9. Suloiset <3 En ole vielä hankkinut tota lakkaa mutta se polttelee ihan hitosti:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ehkä voit hemmotella itseäsi ystävänpäivän kunniaksi?

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Seuraavan kerran kun tehdään MoYoulle tilausta, niin sun täytyy ottaa tuo laatta ;)

      Poista
  11. Oi vitsi miten ihanat kynnet! Ja leimaukset onnistunu tosi hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Onneksi sulta löytyy tämä lakka ;)

      Poista
  12. Ihanat! ♥ Täs justii teen huomiselle kynsiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä en eilen kerinnyt tekemään, mutta tänään teen jotkut pika pika kynnet :)

      Poista
  13. Mä himoitsen tota China Glazea mutta vielä olen malttanut mieleni.

    Lakkaus on jälleen kerran upea. Sä oot kehittynyt ihan viime kuukausina ihan hurjasti koristeluissa ja lakkausten kuvaamisessa ♡ jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen hankkimaan sen! ;)

      Apua, kiitos paljon! Tälläisiä kommentteja on kyllä mahtava saada. Nousi heti aamusta hymy huulille :)<3

      Poista
  14. Aivan upeat ! Tää tykkää :)
    -Jenna

    VastaaPoista
  15. Voi että on ihanat kynnet! Siis I-H-A-N-A-T! ♡
    Miulla ei ole tuota Wish On A Starfish lakkaa, mutta näiden kynsien jälkeen se on pakko kyllä hankkia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K-I-I-T-O-S <3 !!
      Tämä lakkaa pelastaa kyllä, jos ei muuta keksi :p <3

      Poista
  16. Vau,tosi upee lakka tuo wish on a starfish!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! Tuo kimallus on jotain uskomatonta! :)

      Poista
  17. Upea lakka ja ihanat kynnet! Mahti toi leima :)

    VastaaPoista
  18. UUUUUUUUUUUUUUUUUUH... ihanat tykkään tykkään ja toi lakka uulallallaaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AAHHHHHH<3 Kiiitos, se on ihan älyttömän upeeeea <3

      Poista
  19. Tuo China on iiiihana! Mulla se odottelee vielä testaamistaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä<3 Onneksi olet jo hankkinut tämän <3

      Poista
  20. Onpas herkut ! Tuo leima on hirmu söpö :)

    VastaaPoista
  21. ooii kauniit! On kyllä ihana tuo Chinan lakka! namsk! :)

    VastaaPoista
  22. Mä oon tainnu nähä unta, koska ainakin kuvittelin että kommentoin tähän postaukseen jotain. :'D Mut siis toi lakka, namnamnnamnam. ♥ Olin jo niin lähellä etten tilannut sitä, mutta Opin Brazil -kokoelma vei kuitenkin voiton. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D <3 Sä oot varmaan vaan nähny tän ja kuvitellu sitten jotain?? :D Ehkä jossain vaiheessa tulee näidenkin vuoro? Montako lakkaa tilasit Brazil-kokoelmasta? :3 <3

      Poista

Kiitos kommentista ♥