25. maaliskuuta 2015

Nutella-juustokakku

Nyt herkutellaan!

Olen aina tykännyt leipoa ja tykkään kokeilla kaikkea uutta, etenkin leivonnaisia, juustokakkuja ja kaikkea missä on suklaata. Mutta nyt täytyy myöntää, että vaikka tykkään ja osaan leipoa, niin mä en osaa tehdä ruokaa, enkä tykkää edes kauheasti ruoanvalmistuksesta. Onneksi meillä Viljami kokkaa ja minä leivon. Tänään haluan esitellä yhden todellisen herkku juustokakun, joka aivan varmasti vie makean himon yhdellä palalla.


Ulkonäöltään kakkuni ei ole niin hieno, mutta maku ja rakenne oli sitäkin paremmat.


Aineet :
  • 200g kaurakeksejä
  • 2 Kinder Buenoa
  • 70g voita
  • 2dl kuohukermaa
  • 400g maustamatonta tuorejuustoa
  • Purkki nutellaa
  • 1/2dl sokera
  • 2tl vaniljasokeria
  • 4 liivatelehteä

1. Vuoraa irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit ja Kinder Buenot, sulata voi ja sekoita keskenään. Painele ja tasoita pohjaksi. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

2. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, sekoita. Lisää joukkoon sokerit ja purkki nutellaa. En suosittele laittamaan koko purkkia, vaan n. 3/4 osan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja tämän jälkeen kiehauta pieni tilkka vettä, johon sulata liivatteet ja kaada ohuena nauhana täytteeseen. Sekoita lopuksi.

3. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä 3-4h tai mieluiten seuraavaan päivään.


Itse maltoin odottaa seuraavaan päivään, vaikka vaikeata se teki. Ennen tarjoilua pursotin päälle pieniä nutella ”kasoja” ja koristelin ne pyöreillä strösseleillä.

Ekan kerran kun maistoin kakkua, niin se ei ollut hyvää. Aivan liian makeaa, enkä voinut edes ajatella syöväni kakkua uudestaan. Seuraavana päivänä mieleni kumminkin teki jotain makeaa ja otin palan kakkua, jolloin se olikin hyvää. Nautin palani nopeammin kuin koskaan ja otin illalla vielä lisää. Uskon, että koko purkki nutellaa oli hieman liikaa ja jos innostun tekemään tätä toiste, niin muistan laittaa vähemmän nutellaa.

Viljami tykkäsi myös kakusta, sekä anoppini, Viljamin sisko ja naapurit! Joten vaikka se olikin makeaa, niin se oli hyvää. Tätä ei kyllä pysty syödä kerralla kuin yhden palan eli tätä herkkua riittää moneksi päiväksi.

*Ohje tähän otettu netistä, mutta en kuollaksenikaan muista mistä. Olen muokannut alkuperäistä ohjetta hieman itselle sopivaksi.*

Meinaako joku tehdä Nutella-juustokakun?

Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Jonna H.
    keskiviikko 25. maaliskuu 2015 at 17:44 (2 kuukautta ago)
    Yummy, näyttää hyvältä. Mä en ole löytänyt vielä itsestäni sisäistä Nutella-fania, mutta voisin mä silti tätä kokeilla. ;)

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:36 (2 kuukautta ago)
    Mä en kanssa ole mikään Nutella-fani, mutta tää oli kyllä hyvää. :)

    Vastaa

    Tuija
    keskiviikko 25. maaliskuu 2015 at 18:56 (2 kuukautta ago)
    waaau, näyttääpä herrrkulliselta ja tietty just sopiva näin pääsiäisen alla!! :)

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:37 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. :) Nyt vaan sielläkin leipomaan Nutella-juustokakkua. :)

    Vastaa

    Malle
    keskiviikko 25. maaliskuu 2015 at 19:09 (2 kuukautta ago)
    Jaa, ettei voi syödä kerralla kuin yhden palan. Mä pystyn syömään kerralla puoli purkkia nutellaa, joten kakustakin katoaisi luultavasti puolet :). Aika vaarallista laittaa tällaisia ohjeita jakoon, kun ruudun toisella puolella saattaa olla suklaaleviteaddikteja <3.

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:38 (2 kuukautta ago)
    SIIS MITÄ? Kerralla puoli purkkia? Herranjumala!! :D Mä en pysty ees lusikallista syödä suklaalevitettä ilman pahaa oloa! Sulla tää kakku tuskin kauaa sitten kestäisi. ;) <3

    Vastaa

    Miia
    keskiviikko 25. maaliskuu 2015 at 20:17 (2 kuukautta ago)
    Juustokakkuhan on parhaimmillaan parin päivän päästä tekemisestä, joten varmasti maistui paremmalta toisella kerralla:) Tätä on ehkä pakko kokeilla kun ollaan molemmat poikaystävän kanssa sellaisia makean ystäviä.

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:39 (2 kuukautta ago)
    No niinhän se joo on, mutta kun mieli teki heti maistaa. :D Onneksi maistoin vielä toisenkin kerran! Suosittelen kokeilemaan tätä. Me ainakin tykättiin. :)

    VastaaPoista
  2. Katarooma
    keskiviikko 25. maaliskuu 2015 at 22:30 (2 kuukautta ago)
    Tuskinpa tää on mulle liian makea… :D

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:40 (2 kuukautta ago)
    :DD No joo Mallen kommentin jälkeen mä voin uskoa, että ehkä tää ei kaikille ole liian makeaa.

    Vastaa

    camilla
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 00:07 (2 kuukautta ago)
    Ah, sisältää 3 lemppariani, kinder buenot, kaurakeksit ja nutellan. Veikkaan, että tälle herkkuperseelle ei tuokaan olisi liian makeaa. :D
    Eikö ne kakut ole juuri niitä parhaita, joita ei tarvitse mättää kerralla kaikkea, vaan riittää useamman päivän nautinnoksi.. ;)

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 08:41 (2 kuukautta ago)
    Kinder Buenot on mun suurta herkkua! Voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon kyllästymättä!
    Kyllä! Tästä riitti herkkua moneksi päiväksi ja eilen vasta meni viimeinen pala kaapista. Nyt täytyy ruveta kehittämään jotain uutta juustokakkua. :)

    Vastaa

    Nanne
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 09:24 (2 kuukautta ago)
    Voi vitsit miten herkullisen näköinen kakku *slurps*
    Pitäisköhän tuota leipoa nyt tällä ohjeella viikonlopuksi kakku itselleni… Vaikka mie kyllä luulen, että se ei miulla kestäisi viikonloppua koska olen niin perso makealle xD

    Vastaa

    Fani
    perjantai 27. maaliskuu 2015 at 08:12 (2 kuukautta ago)
    Ja miten herkullisen makuinen. :3
    :DD Kyllä sun nyt täytyy leipoa itsellesi hieman herkkua viikonlopuksi! Mä ajattelin kanssa leipoa käärretortun. ;)

    Vastaa

    Eekku
    torstai 26. maaliskuu 2015 at 16:52 (2 kuukautta ago)
    Kuulosti ja näytti herkulliselta

    Vastaa

    Fani
    perjantai 27. maaliskuu 2015 at 08:12 (2 kuukautta ago)
    Kiva kuulla. :)

    Vastaa

    SaraGalaxy
    perjantai 27. maaliskuu 2015 at 11:10 (2 kuukautta ago)
    Apua, mun on pakko koittaa tätä! Mä rakastan juustokakkuja ja Nutellaa! ♡___♡

    Vastaa

    Fani
    lauantai 28. maaliskuu 2015 at 21:17 (2 kuukautta ago)
    Sit tää on ku sulle tehty juustokakku. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥