8. huhtikuuta 2015

Essence Trend Edition Cinderella / Kosmetik4less

Tänään esittelen teille osan Essencen Cinderella -kokoelmasta. Mieluummin kyllä esittelisin Mac:in Cinderella -kokoelmaa, joka ilmestyi Essencen kanssa melkein samaan aikaan. Rahat ei kumminkaan riittänyt siihen, joten tyydyin tällä kertaa halvempaan, vaikka kyllä vieläkin harmittaa.

Tein Kosmetik4lessille oitis tilauksen kun Cinderella -kokoelma tuli myyntiin, mutta suurin osa kerkesi mennä heti ja sain vain puolet haluamistani tuotteista. Odotin hetken varaston täydennystä ja sitten tilasin loput puuttuvat. Nyt kaikki on tullut ja niiden on aika päästä esittelyyn.


Pakettiin eksyi muutama muukin tuote. Pakkohan se on aina tilata vähän muutakin siihen mukaan. Ajattelin esitellä ne samalla, vaikka eivät kokoelmaan kuulukaan.


Tilasin kaikki kokoelman 5 lakkaa. Lakoista yksi on glitterlakka, 2 hentoja pastellisia satiinilakkoja ja 2 metallista. Jos olisin löytänyt näistä swatchit etukäteen, niin uskon että en olisi tilannut kaikkia. Näistä tulossa erikseen postauksia, kun pääsevät kynsille asti.


Tässä vielä lakat swatchattuna kiekolle. Tuo glitter näytti pullossa niin nätille, mutta tikulla se ei enää ollutkaan niin kiva. Seuraavat kaksi olisin jättänyt pois, koska omistan jo tarpeeksi monta satiinilakkaa. Viimeisenä metalliset, joihin jää siveltimen vedot esiin yleensä aina. Nämä varmaan käyvät myös leimaukseen. Tuo sininen on kokoelman herkuin lakka, vaikka koostumukseltaan ei mitenkään paras.


2 arkkia kynsitarroja. En ymmärrä miksi tilasin nämä, kun kumminkin vihaan tarroja? Toivon salaa, että nämä ei rupeaisi repsottamaan ja saisin loihdittua jotkut kivat teemakynnet. Ensimmäisessa arkissa teemana Prinsessa ja toisessa Tuhkimo.


Poskipuna nimeltään So This Is Love oli pakko ostaa.Tuo pelkkä pakkaus on jo niin söpö! Väriltään tämä on vaaleanpunaisen korallinen. Pigmentti ei ole kovin hyvä, mutta koska hintaa tällä on vain 3.25€, niin siihen nähden kyllä ihan ok. Kaivoin kaikki poskipunani esiin ja yhtään samanväristä ei ollut, joten aika uniikki siis.




Viimeisenä kokoelmasta nappasin mukaan luomiväripaletin, joka kantaa nimeä It’s More Than I Ever Hoped For. Tämä näytti kuvassa paljon paljon kivemmalta, mutta saatuani tämän harmittelin hiukan. Pakkauksessa on 6 hyvin shimmeristä nappia. Näistä neljä on todella hentoja ja pigmenttiä saisi olla enemmän. Sininen ja musta olivat kaikista pigmenttisimmät ja siitä plussaa, koska jälleen sininen oli mieleen eniten. Näillä olenkin jo tehnyt yhden meikin, johon käytin vaaleanviolettia ja sinistä. Olisin halunnut laittaa kuvan teille, mutta arvatkaa olinko muistanut ottaa.


Essenceltä nappasin ostoskoriin vielä yhden ripsivärin ja nestemäisen matta eyelinerin. Multa taitaa löytyä jo aika monta ripsiväriä Essenceltä ja voin hyvin suositella niitä. Tuota matta eyelineria en ole vielä testannut, mutta lukenut että se on yksi suosituimmista tuotteista Essenceltä.


Tykkään eniten ripsiväreistä, joissa on muovinen ohut harja. Tässä oli todella paksu ja olinkin jo antamassa tätä pois, mutta päätin testata josko se kumminkin olisi itselle mieluinen ja hämmästykseni tykkäsin tuosta. Oon aina luullut, etten osaa levittää ripsiväriä noin paksulla harjalla, mutta hyvin onnistui.


Viimeisenä itselleni ensimmäinen meikkituote Catricelta ja heti hieman erikoinen tuote. Omistan kyllä Catricen lakkoja muutaman, mutta meikkejä ei ole tullut ostettua. Tämä pullo pisti heti silmään ja silloin se on saatava! Kyseessä on läpinäkyvä, kukalle tuoksuva puuteri. ”Korostaa kasvojasi ja saa sen tuoksumaan ihanalle”. Tämä on kyllä hyvin hyvin shimmerinen, enkä vielä ole uskaltanut testata tätä kasvoille. Kuvasin teille videon, jossa suihkutan tuotetta kädelle, niin saatte hieman nähdä millaista se on.


Anteeksi, että video ei tarkenna kuvaa, unohdin meinaan vaihtaa objektiivin toiseen. Ensi videosta lupaan paremman. Tuon videon tarkoitus oli vain näyttää miten shimmerinen puuteri on kyseessä.

Pyydän jo nyt anteeksi kirjoitusvirheistä. Ajatuksen kulku ei toimi kunnolla ja tuntuu kun en saisi kirjoitettua mitään järkevää. Palataan ensi postauksessa kynsien kanssa, josko se siitä sitten.

Tilasiko joku muu Cinderall -kokoelmasta jotain?

Mitä mieltä olette Catricen Scented Powderista?

Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Mimosa
    keskiviikko 8. huhtikuu 2015 at 18:37 (2 kuukautta ago)
    Mie olen jo suosiolla ruvennut jättämään Essencen -kokoelmista ne oikeasti tylsät lakat pois. Ainoat minkä tilasin oli nuo tarrat, paletti ja glittertopperi. Yleensä suurin osa on ihan surkeita tai eivät peitä (metallisia lakkoja kartan muutenkin, koska siveltimen vedot).

    Eilen aamulla oli ilmeisesti käynyt kupina K4L sivuilla kun kaikki uutuudet, jotka tulee onneksi myös perusvalikoimaan oli myyty loppuun. Siitä uudesta kokoelmasta tilasin yhden (!!) tuotteen. Ja ne How to make – paletit… kaikki sold out :D

    Kaksi muutakin kokoelmaa tulee tässä kuussa, mutta ne oli aika meh.. kauhean… tylsiä O.o
    http://www.essence.eu/trend-editions/

    Vastaa

    Fani
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 07:49 (2 kuukautta ago)
    Ois kiva jos niistä lakoista löytyis swatchit etukäteen, niin vois kattoa haluaako niitä kaikkia vai ei. Onneksi noi ei ole kalliita, niin ei paljon hävijä jos ei olekaan mieleen. :) Itse kartan myös metallisia lakkoja, mutta leimauksessa käytän sitten niitä. Noi täytyykin heti testata, että pelittääkä leimauksessa. :D

    Kerkesitkö saada yhtään How to make -palettia? Huomasin kanssa, että sieltä oli suurin osa sold out… Itse tein eilen tilauksen ja uudesta kokoelmasta taisin tilata 5 tuotetta. :D Ne lakat ei kyllä miellytä ollenkaan… :D

    Joo oon huomannu noi kokoelmat ja ei niissä kovin montaa kiinnostavaa tuotetta ole.. Kannattaa muuten vilkasta http://www.nihrida.com/ <—- tuo blogi. Siellä esitelllään aina Essencen uudet kokoelmat.. Tosin ilman swatcheja.

    Vastaa

    Mimosa
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 18:42 (2 kuukautta ago)
    En yhtään :D Ne oli kaikki jo silloin loppuunmyyty kun huomasin ne, ilmeisesti tulleet aamulla myyntiin tmv. Kun ne kaikki muutkin ”uutuudet” oli loppu.

    Mie tykkään Essencen sivuilta käydä kahtomassa nuo kokoelmat, siellä on myös kuvaukset ja nimet. Nuo seuraavat kokoelmat ei iske sitten yhtään O.O

    Vastaa

    Fani
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at 08:25 (1 kuukausi ago)
    Toivotaan, että ne tulisi pian uudestaan myyntiin ja saisit itelle ostettua ne paletit! :) Itekin haluisin niistä uutuuksista muutamia tuotteita!

    Juu ei oikein muhunkaan.. Muutama kiva tuote, mutta nääh…

    Vastaa

    Belegwen
    keskiviikko 8. huhtikuu 2015 at 21:21 (2 kuukautta ago)
    Nuo satiinilakat näyttää kyllä tosi herkuille!
    En voi olla kuvittelematta tuota Catricen puuteria kun sitä suihkutetaan kasvoille, kuinka sitä menee nenään ja joka paikkaan! :’D

    Vastaa

    Fani
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 07:50 (2 kuukautta ago)
    Täytyy testata ne kynsille, ennen kuin laittaa eteenpäin jos vaikka satunki ihastumaan!
    Hahha. :D En oo joo vielä uskaltanut testata!

    Vastaa

    E-S
    keskiviikko 8. huhtikuu 2015 at 22:06 (2 kuukautta ago)
    Kokonaisuudet viehättää mua usein ja Cinderella-teema on kyllä kiva keksintö. Tässä ei ehkä kuitenkaan sisällällisesti olisi kauheasti mulle käyttöön asti tavaraa, vaikka söpöjä ovatkin. Lakoista nuo pari pastellisävyä on tosi kivoja ja sit tykkään tuosta ”sumutepuuterista” – mulla löytyy vähän vastaava H&M:stä ostettu ja oon suhutellut sitä onnessani milloin hiuksiin ja milloin kaulaan… :D

    Vastaa

    Fani
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 07:52 (2 kuukautta ago)
    Totta, mua kyllä vieläkin himottaisi se Macin Cinderella -kokoelma.. :D Siinä olisi paljon enemmän tarpeellista, kuin tässä Essencessä. Lakat oli vähän meh, on parempiakin Essenceltä tullut, mutta täytyy testata silti. Tuo sumupuuteri oli ehkä kivoin tuote taisin suihkutella siitä melkein puolet jo käteen pelkästään. :D

    VastaaPoista
  2. Jonna H.
    keskiviikko 8. huhtikuu 2015 at 23:28 (2 kuukautta ago)
    Mä nappasin MACin Cinderellasta itselleni huulipunan ja kiillon. Tykkäisit, kun ne on nudeja. ;) Luomiväripalettia jäin haaveilemaan liian kauan, mutta ei harmita mitenkään erityisesti. :D

    Mä taas tykkäsin just noista molemmista satiinilakoista, ne on ihania. <3

    Vastaa

    Fani
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 07:56 (2 kuukautta ago)
    Eih! Mä olisin niin halunnut sen yhden huulipunan ja taisit juuri napata just sen. :D *Kade*
    Mä ihastuin siihen poskipunaan eniten ja se harmittaa vietävästi… Mutta ehkäpä mä hetken säästän ja ostan sitten muutaman MACin tuotteen, josko se auttaisi. :D

    Ne on niin sun näköisiä. <3 Eli melkein arvasin, että tykkäät!

    Vastaa

    Niniane
    keskiviikko 8. huhtikuu 2015 at 23:56 (2 kuukautta ago)
    Tuo matta eyeliner kuulostaa semmoiselta, että täytyy pistää korvan taakse ja joskus kokeilla! Myös tuo tuoksuva puuteri vaikuttaa mielenkiintoiselta, pakkaus on ainakin kovin kaunis!

    Vastaa

    Fani
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 07:57 (2 kuukautta ago)
    Suosittelen. :) Ehkäpä sitten meidän seuraavaan tilaukseen? :D
    Mä tykkään kanssa ja täytyykin tilata muutama Catricen meikki lisää. :)

    Vastaa

    sadenh
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 12:06 (2 kuukautta ago)
    Mä tilasin myös nuo kaikki Cinderella-kokoelman lakat, ihan vain kokoelman nimen takia. :D Tuota poskipunaa katselin myös, mutta se oli loppuunmyytynä kun tein tilauksen.
    Tuo Catricen Scented Powder näyttää kyllä hauskalta tuotteelta! Vähän vain mietin, että alkaisiko itseäni häiritsemään se tuoksu kuitenkin käytössä. :D

    Vastaa

    Fani
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 08:04 (2 kuukautta ago)
    Mä tilaan yleensä kaikki uudet Essencen lakat. :D Siltä tulee niin kivoja kokoelmia!
    Harmi, ettet saanu tuota poskipunaa se on aivan ihana. <3
    Se tuoksu on kyllä aika hyvä, ei mitenkään kammottavan häiritsevä. :D

    Vastaa

    Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 12:34 (2 kuukautta ago)
    Multa löytyy tuo poskipuna ja se on ihanan keväinen sävy. Catricen puuteripullo houkuttaa ihan vain kauniin ulkoasun takia, menisi vaikka koristeena :)

    Vastaa

    Fani
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 08:05 (2 kuukautta ago)
    Huomasinki, että sulta löytyy myös tuo poskipuna. :)
    Mä ostin ton kyllä koristeeki enemmänki. Tuo pullo on niin söpö, että näyttää hyvältä meikkipöydällä. :)

    Vastaa

    Elisa | Miten niin liikaa?
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 13:44 (2 kuukautta ago)
    Musta nuo satiinilakat taas on ihania! Mulla toisaalta niitä ei ole yhtään, eli siksikin ihailen :) Tällaiset teemakokoelmat on kyllä kivoja.

    Vastaa

    Fani
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 08:06 (2 kuukautta ago)
    Sun täytyy kyllä hommata edes yksi satiinilakka! :D

    Vastaa

    Nanne
    torstai 9. huhtikuu 2015 at 18:57 (2 kuukautta ago)
    Ulkonäöllisesti tämän kokoelman vermeet on ihania, mutta tarkemmin tätä postausta lukiessa miulle tuli fiilis, että pärjään mie ilmankin näitä :)
    Mutta mie tykkään kans ihan hulluna Essencen ripsareista ^.^

    Vastaa

    Fani
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 08:07 (2 kuukautta ago)
    Nämä on kivoja, mutta pärjäät kyllä ilmankin! :D Ei mitenkään paras kokoelma, vaikka nimi onkin ihana. <3
    Essenceltä löytyy niin monta ripsiväriä, että voisin hommata kaikki. :D

    Vastaa

    Eekku
    perjantai 10. huhtikuu 2015 at 21:34 (1 kuukausi ago)
    Kivoja ostoksia

    Vastaa

    Fani
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at 08:26 (1 kuukausi ago)
    :) kiitti!

    Vastaa

    Tinkerbell
    lauantai 11. huhtikuu 2015 at 14:00 (1 kuukausi ago)
    Noi tarrat on söpöjä :D sais kyllä mielummin olla siirtokuvia.

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 12. huhtikuu 2015 at 08:22 (1 kuukausi ago)
    Mä kanssa olisin mieluummin ottanut noi siirtokuvina. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥