30. toukokuuta 2015

Haastetrio 2015 / Toukokuu : Asu & Kynnet

Piti taas jättää niin viime tippaan näiden kynsien tekeminen. Mun on tässä nyt 5kk pitänyt julkaista aina Haastetrion -kynnet alkukuusta, mutta jotenkin aina se jää loppuun ja joudun hiki hatussa tehdä kynnet, muokata kuvat ja kirjoittaa postauksen. Ensi kuussa mä lupaan petrata, jos saisin edes ensimmäisen viikon aikana? :D
Ostin juuri uudet treenikengät ja tällä kertaa ajattelin hieman panostaa niihin. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa Niken Air Maxit ja nämä Dual Fusionit. Testailin vuoronperään molempia ja lopulta päädyin näihin, koska ne tuntu paremmilta jalassa. Nyt oon saanut aloitettua lenkkeilyn ja kyllä voin sanoa, että hyvät kengät on kaiken A ja O.
Kynnet tein uusiin lenkkareihin inspiroituneena. Sain juuri uudet KBShimmerit ja päätin heti ottaa testiin Bahama Draman, joka on kaunis kirkas korallin/lohenpunainen. Lakka on laadultaan täydellinen. Yhdellä kerroksella lakka peittää hyvin ja toisella täydellisesti. Keskisormeen ja nimettömään lakkasin myös uuden Color Clubin Hot-Hot-Hot Pants:in, joka on vaalea persikkaisen oranssi. Tämä lakka oli myös laadultaan erinomainen. Kerrankin meni lakkavalinnat nappiin, vaikka ei ne ihan ole lenkkareiden väriset.
Mulla ei ollut yhtäänn Niken merkin väristä lakkaa, joten tein kolmiot Essencen Roller Coaster vihreällä. Käytössä apuna oli vinyylit, mutta silti kolmioista tuli epämuodostuneet?
Kuvioksi valitsin ”vahingossa” seeprakuvion, vaikka lenkkareissa oli leokuvio. :D Mitenköhän siinä niin pääsi käymää? Leimauksessa käytin KBShimmerin Bahamaa, joka leimasi hyvin ja kuviot nousi nätisti. Leimat MoYoun Pro Collection – 04 laatasta, josta löytyy vaikka mitä eläinkuviota.
Kynnet oli ihanan kirkkaat ja näytti hyvältä treenikenkien kanssa lenkkeillessä, vaikka mua edelleenkin häiritsee kynsien pituus! Huomenna tuleekin sitten viimeiset #ablecs15 -kynnet ja maanantaina siirrytään uuteen blogiin!!

Millaiset treenikengät omistat? :)

Allekirjoitus-Purkkimafia

6 kommenttia:

  1. Mun tarvis kanssa ostaa kunnon lenkkarit mut en osaa päättää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoa, että se valinnan vaikeus on ahdistava. :D

      Poista
  2. Aivan ihanat noi siun uudet tossut ^.^ Kyllä nuilla kelepaa juoksennella!
    Ja noi kynnet... W A U! AIvan mielettömän ihanat! Värit ja kaikki on kyllä osunut niin nappiin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon rakastunut niihin<3 Ne on niin hyvät jalassa!
      Kiitos muru <3

      Poista

Kiitos kommentista ♥